WHIPPET

Koirana whippet

Kasvattajahaastatteluissa usein kysytään, mihin tavoitteeseen koirien kasvattaja työssään pyrkii. Vakiovastauksena on tavoitella terverakenteista, rodunomaista sekä hyväluonteista koiraa. Kyseessähän on yksi vaivattomista roduista. Ei vaativaa turkin hoitoa, ystävällinen, hillitty ja oppivainen.
Oikeastaan vasta yhdessäolo whippetin kanssa auttaa ymmärtämään, ettei kysymyksessä ole mikään tavallinen koira. Vaivattoman julkisivun alle kätkeytyy koiramaailman elegantti helmi. Täytyy olla halukas antamaan whippetille sen arvoinen elämä; rakkautta, virikkeitä, kuria, turvallisuutta sekä sopivasti haasteita.
Koira on alusta lähtien itseoikeutettu perheenjäsen ja osallistuu se aktiivisesti kaikkeen. Koiran kanssa on mahdollista saavuttaa täysin harmoninen luottamussuhde. Jotta tähän tavoitteeseen päästään, täytyy olla valmis viettämään aikaa koiransa kanssa.
Nuori whippet tarvitsee paljon erilaisia kokemuksia ja tapahtumia, jotta siitä kehittyy rauhallinen, tasapainoinen ja säikkymätön. Tämä arkinen yhteisymmärrys näkyy ulkopuolisille, kun osallistutaan harrastuksiin, jossa ihmisen ja koiran suhde on puntarissa. Nämä koirat erottuvat kehissä rauhallisina. Harjoituksen tulosta, sanotaan, mutta todellisuudessa on kyse jostain syvällisemmästä ihmisen ja koiran välisestä suhteesta. Näiden koirien kanssa on vietetty aikaa ja ne ovat henkisessä tasapainossa.
Ihanteellinen whippet on ennen kaikkea perheenjäsen. Tämän täydellisen perheenjäsenen kanssa voi sitten harrastaa näyttelyitä, rata- ja maastokisoja, tokoa, agilitya, jälkeä, kaverikoiratoimintaa - melkein mitä tahansa. Kyse on vain elinpiirin laajentamisesta ja yhteisten kokemusten hankkimisesta tavalla, josta sekä omistaja että koira nauttivat.
Ihanne-whippet pähkinänkuoressa; terve, kaunis, tyylikäs, keskikokoinen koira, josta saa äärimmäisen herkkävaistoisen ja läheisen ystävän sohvalle.

- Jaanaliisa Halonen

Uusimpia kuulumisia;

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita