Juuri meille Pikkuliisan whippet?


Sopivan kasvattajan etsiminen voi olla haastavaa. Mitä etsii itse, mitä haluaa harrastaa, minkälainen yhdistelmä tai kallistuuko jompaan kumpaan linjaan- mietinnänaiheita riittää. Olet varmasti jo lukenut Whippet- Harrastajien sivuilta tietoa, ehkä jo selannut kasvattajia ja pentupalstaa.

Jos rotu, kasvattajat ja yhdistelmien pohtiminen on vielä uutta, ota ihmeessä yhteyttä ja kysy lisää. Jos harrastaminen jännittää, niin kasvattaja tukee ja auttaa ehdottomasti- yleensä kunhan pääsee alkuun, lajit vievät mukanaan.

Tavoitteena on tasapainoinen, terve ja hyväluonteinen whippet. Koira on kuitenkin suurimmaksi osaksi elämästään niin sanotusti kotikoira, sohvanvaltaaja, lenkkiseura ja mikä tärkeimpänä- perheenjäsen. Tässä perusarjessa luonnetta ei voi painottaa liikaa. Jokaisella yhdistelmällä on pitkää linjaa katsoen oma paikkansa, ja kerron mielelläni mitä tietyltä yhdistelmältä haen.


Rakkaan uuden perheenjäsenen lisäksi sekä kasvattajan elinikäisen tuen, Pikkuliisalaisilta saa myös muiden omistajien tuen. Meillä on pienehkö, mutta sitäkin tiiviimpi porukka missä saa vuosi vuodelta todistaa kuinka autetaan toinen toistamme, neuvotaan eri tilanteissa, autetaan harrastuksien pariin sekä järjestetään tapaamisia. Uudet pennunomistajat otetaan lämmöllä vastaan- monille useiden eri pentueiden koirat omistajineen ovat tuttuja. 

Omistajat jotka tarvitsivat itse neuvoja aiemmin, jakavat niitä uusille tarvitseville. Pattitilanteissa jaetaan kokemuksia, ollaan aidosti kiinnostuneita kuulumisista, sovitaan kimppakyytejä harrastuksiin ja tsempataan. Näyttely- ja juoksukisapäivät ovat ihania kuulumistenvaihdon parissa. 



Harrastuksia & saavutuksia


Juoksuharrastuksiin on Pikkuliisalaisista jalkautunut suuri määrä, niin maaston kun radankin puolelle. Mikäs onkaan sen upeampaa kun nähdä koira pääsemässä sen pariin, mihin se on luotu.

Myös näyttelypuolella edustus on vahvaa. Näyttelyilmapiirin hälinä, huiske ja esiintyminen on loistavaa treeniä nuoren whippetin kanssa sekä opettaa yhteistyötä koiran kanssa. Tietenkin pilke silmäkulmassa, mikä on hyvä pitää jokaisen harrastuksen ja puuhan kanssa!


Vaikka whippet ei olekaan suorin harrastuskoiravalinta juoksulajien ulkopuolella, on whippetissä kuitenkin potentiaali ja vähintäänkin harrastamisen ilo myös näihin lajeihin. Tietenkin eri lajeihin innostuminen on koiran omasta persoonasta kiinni, eli siinä missä toinen käy kokeilemassa ja harrastamassa neljää lajia, ei toista voisi tälläiset harrasteet vähempää kiinnostaa. Whippetit ovat viime vuosina yleistyneet agility,- rallytoko- ja nosework- kentillä, vesipelastuksessa sekä jäljestämisharrastuksessa eikä vaihtoehdot rajaannu edes näihin. Whippetejä on myös luku- ja kaverikoirina sekä koira- avusteisessa toiminnassa- toisin sanoen lienee haastavaa ennemminkin keksiä toimintaa joka ei sovi.

Kiitos kasvattien aktiivisten omistajien, on ilo seurata harrastus- ja kisataipaleita myös näissä lajeissa, unohtamatta erittäin tärkeää työtä ihmisten parissa.


Koira- avusteisessa toiminnassa ikäihmisten parissa työskentelevät Armi- Anneli, lauman juniori Alma- Alisa, Saaga sekä nyt jo edesmennyt Toivo. Läsnäolo rauhoittaa ja se on koiralle luontevaa, nostaa ihmisen mielialaa sekä saa motivoitua liikkumaan. Koiriin on aivan omansa, erityinen yhteys eikä se vaadi sanoja eikä tekoja. 

Vauhdikas laji, agility on ollut niin kisattavana lajina kuin omaksi iloksi-treeninä useammalla Pikkuliisalaisella. Laji vaatii sekä opettaa kovaa tiimityöskentelyä sekä luottoa.

 Tiiviimmin lajiin tutustutti Pikkuliisan Rakas Majesteetti, tutummin Lusmu, joka ehti kiertää kisakenttiä lukemattomia määriä hienoin tuloksin ja rakkaudesta lajiin. Tällä hetkellä agilityn parissa työskentelee omistajansa kanssa Pikkuliisan Jotain niin hurmaavaa, Alex.


Lusmu olikin esimerkki että mitään lajia tai harrastusta ei kannata rajata. Lusmu edusti nimittäin myös maastojen ja radan jälkeen agilityssä, rallytokossa, noseworkissa, vepessä, kävi jopa pelastuskoirien rauniotreeneissä sekä tullut myös voittaneeksi koirauinnin SM- kilpailujen alle 15kg luokan- whippetistä voi todellakin olla moneksi.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita